tiistai 26. tammikuuta 2010

Pilviin käy lentäjän tie





Anopilta saadut kauniit vakosamettipalat ovat odottaneet inspiraatiota. Yksi Ottobre-lehden malli on kiinnostanut jo pitkään ja siihen kangas sopi hienosti. Olin piirtänyt kaavat aikoinaan ja koko oli 74. No pari senttiä pituutta lisää kaavaan ja malli vastasi meidän yhtä ostovaatetta, joka oli kokoa 86. Että sellasta taas kerran. Ärsyttää niin suunnattomasti, kun aina saa mitata ja mallata kauheasti että saisi haluamansa koon aikaiseksi. (Malli Ottobre 3/2004)

Mekon yläosan meinasin ensin vuorittaa perus puuvillakankaalla, mutta tilkkukassia tonkiessani osui käteen Ikasyrin pilvikankaan rieppeet. Olihan se ihana kangas käytettävä tarkasti hyödyksi. Mekon yläosaa ja helmakäänteen tein siis tuosta trikoosta. Mekon helmakäänteessä on sivusaumojen kohdalla kuminauha ja aika hauskasti se hieman kurtistaa tuota helmaa. Käytössä sitten näkee miten toimii. Siis sitten sadan vuoden päästä, kun mekko hihdoin sopii päälle =)

Nappien valinta tuotti tuskaa, kun löytyi useammat sopivat. Lopulta heitin homman leikiksi ja huimapäiset taitolentäjät pääsivät kurvailemaan pilvien keskelle.


11 kommenttia:

  1. Hauska! Nuo lentokone napit on ihan mahtavat! Ja malli on tosi kaunis. Nuo kuminauhat helmassa on hauskat! Olen kans haaveillut vakosamettihameesta tytölle mutta malli on ollut hakusessa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Voi miten kiva mekko. Nuo napit sopii tosi hauskasti :D

    VastaaPoista
  3. Onpa tosi nätti mekko! Ja noi lentsikkanapit on aivan huiput.

    VastaaPoista
  4. Napit ovat todellakin piste iin päällä.

    VastaaPoista
  5. Ihana mekko, suloiset napit ja voin kuvitella että tuo väri sopii pikkuiselle "porkkanapäälle" aivan upeasti :)

    Olen muuten huomannut että varsinkin noissa vanhemmissa lehdissä kaavat on huomattavasti leveämpää mallia (ei tietenkään kaikki). Vertasin tässä yhtä ihan peruspaitaa uudempaan, lähes vastaavaan kaavaan, samassa koossa oli leveydessä eroa huikeat 18cm! Noiden uusimpien kaavojen kanssa kun ompelee, niin ei kovin tarvitse kavennella..

    VastaaPoista
  6. Voi miten kaunista täältä blogista löytyikään. Aivan ihanat. Ja tuo väri on mitä maailman ihanin! Tulen toistekkin tänne vierailemaan. Ja pitääpä kurkkia nyt mitä muuta täältä löytyy. :)

    VastaaPoista
  7. Vastavierailulla. Kävinkin katsomassa tätä hurmaavaa mekkoa eilen. Ihana. :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan vihree kangas ja ihan tosi makee mekko nappeineen :D

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana mekko ja kauniisti toteutettu!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.