lauantai 16. tammikuuta 2010

Ihan perusvaatetta vaan



Triteksiltä ostamani napakka trikoo on mietityttänyt ja tonkiessani jämäkankaita sain idean. Trikoossa on ihan pieniä turkooseja pisteitä ja ne ovat juuri samanväriset turkoosin joustofroteen kanssa, jota minulla oli vielä pala. Tästä tein jo aiemmin pojalle housut. Nyt saa sitten tyttökin samanlaiset housut. On se jännää, kuinka joskus tulee tehtyä jotain ihan erilaista, kuin on ensin ajatellut. Alkuun mielessäni kävi oranssit ja ruskeat asuyhdistelmät. Näin on mielestäni kuitenkin paljon parempi.

Paidan pohjaväri näkyy parhaiten tuossa alemmassa kuvassa. En saanut sitä olemattomilla kuvaajan taidoillani millään näkymään hyvänä. Paidan kaava on Ottobre 6/09 ja tietysti hieman muokattuna. Laitoin nepit vain toiselle olalle ja hieman pidensin kaavaa.

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana setti! Tuo turkoosi tuo todellakin siihen särmää erilailla kuin esim. se oranssi. Ainaskin mun mielestä:)

    VastaaPoista
  2. Hienosti sopii värit minunkin mielestä, ja muutenkin kiva setti!

    VastaaPoista
  3. Tulin uteliaana kyyläilee. Vähä sää oot taitava ja ihania nuo sun lapset! :)

    -Anni

    VastaaPoista
  4. Onpa nättejä! Millä kaavalla nuo housut on tehty, on niin kivan malliset, että voisi itsekin tehdä..?

    VastaaPoista
  5. Annika: Kaava on Ottobren Vilkas-housuista muokattu. Lehden numeroa ei ole valitettavasti ylhäällä kun kirjastosta näitä lehtiä lainailen.

    VastaaPoista
  6. Ok, vilkkaita meillä onkin tehty ja kovasti tykätty!

    VastaaPoista