tiistai 27. marraskuuta 2012

Talvimekot



Pari ihana kangasta löytyi veljentytön vaatekaappiin. Ihastuin täysillä Majapuun Lohikäärmeneulokseen ja tiesin heti, että sitä oli saatava. Ihan täydellinen kuosi ja väritys tälle tyttöselle. Ja mukavaa tehdä talveksi hieman paksummasta kankaasta talvimekko. Resoreina on ihan peruspunainen, vaikka tuossa kuvassa näyttääkin ihan oranssilta.


Myös Mussukoiden Musikantit-jersey oli hauska kangas. Mustia kankaita lapsekkailla kuvioilla ei ole kauheasti tarjolla ja tämä sopi erinomaisesti musikaaliseen perheeseen.Tähän mekkoon laitettiin lilat resorit.



perjantai 23. marraskuuta 2012

Ihania palloja

Eurokankaasta löytyi ihana keltainen pallojersey, josta heti halusin ommella legginsit tytölle. Kangasvarastoja tutkiessani totesin, että parhaiten kangas sopi  Pesukarhukankaaseen.

Paitaan tein valenappihalkion ja kanttasin ensimmäistä kertaa pääntien samalla kankaalla. Ja onneksi onnistui ihan samanlailla, kuin resorillakin. Pilkkukangas oli sen verran napakkaa, että uskalsin yrittää.





maanantai 19. marraskuuta 2012

Kaavakokeiluja


Uusin lasten Ottobre 6/2012 on innostanut kokeilemaan uusia kaavoja. Tällä kertaa kokeiluun pääsivät peruspaita Raide ja Ropina legginsit. 

Valitsen uusiin kaavoihin yleensä jonkin edullisen tai ei niin kivan kankaan, ettei sitten harmita niin paljon, jos menee pieleen. Nyt oli tarkoituksena tehdä yksinkertainen peruspaita, mutta ommeltuani leggarit tuli niistä mieleeni sateenkaari ja mielessä alkoivat pyörimään ponit ja yhtäkkiä huomasin googlettavani sitä sateenkaariponia. Homma lähti ihan käsistä ja kesken applikaation tekemisen muistin, että kyseessä oli uusi kaavakokeilu. No siinä vaiheessa ei voinut enään mitään, vaan annoin mennä. Ei sille voi mitään, kun inspiraatio iskee =)

Onneksi molemmat kaavat osoittautuivat hyviksi. Paita kaipaa sitä ainaista lisäpituutta pari senttiä helmaan, minkä onneksi jo lisäsinkin tottumuksesta. Mutta oikein hyvät kaavat ja tyttö oli onnessaan Rainbow Dash paidastaan.




perjantai 16. marraskuuta 2012

Syksyn kirpputorilöydöt


Tässä syksyn kirpputorilöytöjä. Kivoja juttuja on löytynyt. Vaatteita lapsille ja itselle ja tietysti kasa leluja. Poika kyllä on alkanut menettämään intoaan kirpparikierroksille, koska hänelle löytyy enään harvoin mitään. Lelujakaan ei meinaa millään löytyä ehjänä "isolle" pojalle tai sitten hinta on jotain aivan naurettavaa. Tyyliin legopussi 20 euroa. Joo kaupasta saa uutena halvemmalla. 

No tytölle on sitten löytynyt sitäkin paremmin. Lelujakin varsinkin löytyy tosi hyvin. Pet Shopit, Barbit ja Hello Kittyt ovat nyt tosi mielenkiintoisia ja näistäkin useasti pyydetään hulluja hintoja, mutta onneksi olemme löytäneet näitäkin "ihanuuksia" myös ihan pikkurahalla. Tässä kuvia löydöistä.


Lego toppahaalari rymykäyttöön 6,-

Todella mieluisat löydöt pojalle. Kahdet täysin uudenveroiset farkut 4 ja 3 euroa.

Tytölle ensi kesäksi puuvillahousuja. Yhteensä 6 euroa.

Pojalle paidat yhteensä 3 euroa.

Tytön paidat yhteensä 2,50.

Velourhousut yhteensä 2 euroa. Kuivausrumpu uudentaa ihaniksi hieman lyttääntyneetkin velourit.

Me&I vaatetta tyttöselle. Näistä joutuu aina pulittamaan enemmän, mutta mekko oli uusi ja velourleggarit sopii meidän aiemmin saatuun tunikaan, joten pakko-ostos =) yhteensä 17 euroa.

Mamman Me&I setti. Molemmat uusia ja niin ihanat nuo yogapantsit. Yht 25 euroa.

Lemppari farkut minulle on löytynyt jo pitkään Espritiltä ja nämä 2 euroa ja kiva pöllö-neuletakki pöllöfanille Numphiltä 5 euroa.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Mä onnistuin!


Kutominen/neulominen ei ole koskaan kuulunut omiin vahvuusalueisiin. Jo ala-asteella tuskailin tumppujen kanssa ja inhosin koko hommaa. Sain sitten luvan tehdä miniversiot, kun opettajalta taisi mennä hermot =) Ylä-asteelta muistan, kuinka meidät laitettiin kutomaan villapaitaa (siis aika ylimitoitettu työ minun mielestä) ja lopulta opettaja antoi periksi, kun olin saanut aikaiseksi kaksi erikokoista neliötä ja tehtiin siitä sitten liivi. Voi sitä tuskaa =)

Tässä vuosien varrella innostun aina yrittämään ja monesti kyllä karahtaa nämä neulomiset kivikkoon, mutta esikoisen aikana opettelin tekemään pari yksinkertaista villahousumallia ja olinkin niistä tosi ylpeä. Hahtuvalangalla ja isoilla puikoilla sain aikaan ihan käytettäviä pöksyjä.

No nyt taas syksyn saavuttua on monissa blogeissa näkynyt ihania pipoja ja neuleita ja minä kateellisena niitä ihailen. Laitoin sitten mummon kutomaan esikoiselle yhden pipon ja sitä sitten tutkiessa päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja googlettelin ohjeita, joista saisin jotain tolkkua. No ensimmäinen pipo onnistui aika hyvin, mutta oli iso. Tuo silmukkamäärän miettiminen on ihan hepreaa minulle. Mutta lopulta sain aikaiseksi pipot ja olen megaylpeä itsestäni. Lapsuudentraumat saivat taas helpotusta =)

Tässä siis pipot, jotka valmistettu Novitan Isoveli langasta ja mätsätty meidän kauppatakkeihin. Tytön takki Lindex ja pojan Mini Rodini.





tiistai 6. marraskuuta 2012

Ratsumekko

Joskus sitä valtaa ihan mieletön fiilis ommella joku vaate. Olin leikkaamassa ihan muita kankaita, kun silmiini osui jo jonkin aikaa laatikossa odotellut Runoratsun pätkä. Poikasen ompeluista jäi suikale kangasta jäljelle ja hommasin vihreää tähtikangastakin ihan tätä ajatellen, mutta siihen se sitten jäikin. En saanutkaan inspiraatiota ja tuli jo ihan plääh olo.

Sitten jostain muistin hauskan taskuidean, jonka olen nähnyt esim. täällä, josta löytyy myös hyvä ompeluohje. No tuo on jäänyt toteuttamatta peitetikkikoneen puutteen vuoksi, mutta onnistuu se sitten näköjään ilmankin. Ainakin minun mielestäni. Hieman testailin erilaisia jousto-ompeleita joita omasta Janomesta löytyy ja eihän tää nyt ihan sama ole, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin. 

Ja heti piti alkaa ompelemaan (vaikka tarkoituksena oli vain leikata kaksi kangasta) ja kun mies saapui kotiin, oli vastassa tietysti kauhea ompelukaaos ja mahdoton linna rakennettu keskelle olohuonetta. Ompeluvimmainen äiti antoi yhden prinsessan ja ritarin purkaa ja raahata kaikki tyynyt ja peitot pitkin olohuonetta ja sai hetken ompelurauhan =) No hauskaa oli kaikilla ja isikin rupesi hurjaksi hirviöksi, jota ritari ja prinsessa jahtasivat pitkin taloa. Aika melskettä ja kaaosta siis seurasi tästä mekosta =)