keskiviikko 17. elokuuta 2016

Koululaisen syysvaatetusta

Niin ne koulut taas alkoivat ja kuopuskin aloitti koulutaipaleensa. Kaukana on elokuun lämpöiset päivät ja katseet olikin suunnattava nopeasti syysvaatetukseen.  Loppukesästä ompelut olivat aika satunnaisia ja alkuun mikään ei oikein innostanut ja pullea kangasvarasto ahdisti. Sinne oli kesän aikan oudosti ilmaantunut lisätäytettä. Päätin kuitenkin selättää nopsasti alkavan ompelujumin hurauttamalla ison kasan paitoja. Olen todennut, että jumit purkaantuvat parhaiten tekemällä jotain perusjuttua. Ja kivoista kuoseista ommellut paidat ovat olleet meille se tunnusomainen ja pidetty juttu.

Keväällä ehdin hurauttaa jo pari paitaa 134 koossa ja nyt katselin, että se on varsin sopiva ilman erityistä kasvunvaraa. Päätin siis ommella puolet paidoista tuossa sopivassa koossa ja loput kaksoiskoossa 134/140 eli niiden pitäisi huoletta mennä seuraavaan kesään saakka. Seuraavaksi siis kuvapläjäys =)


Yksi kesän harvoista isommista ompelurupeamista oli uuden leggarikaavan kokeilu. Ennen koko perheen lomaa päätin testailla eri malleja ja hurauttelin kunnon kasan kaappiin odottamaan syksyä. Onneksi sain nämä aikaiseksi, ettei nyt tarvinnut näitäkin kiireellä hutaista. Katsotaan, mitkä käytössä osoittautuvat mieluisimmaksi.










keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Rock it

Hääpäivän lähestyessä päätin kerrankin skarpata ja ommella miehelle. Hän kun yleensä jää paitsi näistä minun ompeluksista. Suunnitelmissa oli jo pitkään ollut collarihousut, kun pitkäjalkainen ja hoikka ei kaupasta meinaa löytää sopivia. Sopivasti uusimmassa Ottobressa oli kaava miesten housuihin ja hyvä kaava olikin. Kankaana Orneuleen harjattu college.

Lisäksi olin tilannut Koot.fi:n Rock it-joustocollegea ihan miestä ajatellen. Ihastuin Pattydoon Tony kaavaan ja tämäkin oli mainio kaava. YouTubesta löytyi ompeluohjevideo ja tämä oli nopsa ommella.  Hitainta varmasti oli kauhea teippausurakka, sillä kaava täytyy tulostaa ja teipata kokoon =)







torstai 14. heinäkuuta 2016

Lämpöä kaivaten

Eipä olla saatu tänäkään kesänä nauttia kauheasti lämpöisistä keleistä. Kesävaatteita tuli ommeltua suht maltillisesti ja käyttö jatkuu talvellakin liikuntatunneilla ja muissa harrastuksissa. Ja vielähän on toivoa lämpöisestä loppukuusta ja ainahan on elokuu. Tässäpä siis loput kesävaatteet.

Elvelyckanin Teepee ja Kangaskapinan joustocollege.

Poppanavakalta Late Lammas.

Eurokankaan paloista ihana Ananas ja tekstiili Fihl:ltä meleerattu jersey.

Elvelyckanin Hummingbird.

Käpysen Sadepilvet.

Paapiin Hipun puutarha.

Paapiin Myyry Rokkaa.
Caprileggarit Kangaskapinan jerseystä.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Omat vaatteet

Toukokuussa päätin ommella itselle uusia vaatteita. Kangasvarastot näyttävät tämän urakan jälkeen taas siedettäviltä. Kaavat on ommeltu omilla luottokaavoilla eli Ottobren Patchworkilla ja Onion 2035:lla. Mustassa tunikassa kokeilin Noshin kaava, joka oli Suuri Käsityö lehdessä (5-6/ 2015).

Väriloisto on taas melkoista iloittelua, hyvä ettei silmiin satu =) Mutta niin harvoin pääsee jatkuvaan käyttöön ne pirteämmät kuosit, että parempi vaan mennä tällä perinteisellä väri(tön)paletilla.

Tässäpä siis pläjäys emäntä-pooseerauksia.


Pehemiä, Babushka.

Verson Puoti, Ruusut.

Paapii, Rubus.

Nanson trikoo Triteksin ajoilta. Hyvin jemmattu =)

Lähikuva kuosista.

Käpynen, Konfetti.

Metsola, Sulka.

Nosh, Romanssi.

Käpynen, Roiske.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Veljentytölle

Omien lasten kesävaatetusten ollessa hyvällä mallilla, päätin ommella välillä veljentytölle uusia vaatteita. Kesäksi mekkoja, toppeja ja teepparin. Lisäksi testasin uudet kaavat leggareihin ja pitkähihaisiin paitoihin. Kaavoina leggareissa ja koiradigissä Noshin kaavat ja heppadigissä Ottobren Railway Stripes isommassa koossa. On sitten heti jotain uutta valmiina, kun koulu alkaa syksyllä. Toivottavasti niille ei tule vielä kesällä käyttöä, vaan saadaan nauttia näistä ihanista keleistä.


Käpysen Vesimelonit.

Mussukoiden Vadelmaveneet.

Joutsenlampi Kangaskapinalta.
Poppanavakasta lintutrikoo.

Kangaskapinalta Minionit ja topin takakappale Käpysen Verkko.

Koiradigi Kangaskapinalta.
Kangaskapinan Western.
Selian Minttu-jersey.

torstai 12. toukokuuta 2016

Tulisipa lämmin kesä

Lämpöiset kelit katosivat, mutta onneksi kesä on vasta alkamassa. Tytölle ompelin siis muutaman kesämekon. Montaa en viitsinyt tehdä, sillä muutama viimekesäinen mekko menee vielä hyvin tunikana. Lisäksi kirpputorilta löytyi niin edullisesti ihania mekkoja, joten nämä varmaan riittävät täksi kesäksi. (Tai sitten lähtee taas mopo käsistä, kun ilmaantuu jotain ihania kankaita ).

Alles fur Selbermacherilta suloiset Delffiinit.

Majapuulta Elvelyckanin Pandat.

Jonicilta hupaisat yksisarviset.

torstai 5. toukokuuta 2016

Kesäasut Noshin kankaista

Täällä on nautittu kauniista ja lämpöisestä kelistä. Onneksi innostuneen ompelijan lasten kesävaatteet ovat lähestulkoon kaikki valmiina.

Noshin kankaista löytyy aina ihanuuksia, joita on vaikea vastustaa. Jemmoissa on odotellut jo jonkin aikaa puuterinen Kide-jersey. Siitä oli ajatuksena tehdä jotain kesäistä tytölle. Nähtyäni sulkakankaat livenä, kirkastui ajatus heti. Kiteestä leggarit ja samansävyistä Sulkaa mekoksi.



Ja koska vauhti oli jo päällä ja hyvät kangasalennukset ja niin edelleen... Ilona-jerseystä hauska tunikamekko myös leggareiden kaveriksi. Hieman huonosti näkyy kuvista, mutta kankaassa on myös puuterinvärisiä palloja.



Ja pitihän lapsille saada edes yhdet samisteluasut kesäksi. Pojalle siis aqua Sulkaa paidaksi ja caprishortseiksi uutta pippuricollegea. Hauska ja eläväinen kangas tuo pippuri. Näillä on hyvä aloitaa kesä =)



lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kesähupparit

Taas oli aika ommella kesäksi punapäille suojaavat hupparit. Edelliset menevät vielä hetken rinnalla, mutta loppukesästä jäävät viimeistään pieneksi. Tytön huppareissa kaavana oli viimekesän suosikkikaava Block Stripes suurennettuna kokoon 134. Pojalle piirsin uudet kaavat koossa 140. Vihreässä hupparissa kaavana Funny fox ja salamahuparissa Born to run. Molempia kaavoja jouduin hieman muokkailemaan. Materiaalina kaikissa joustocollege.

Andrea Laurenin Bunny Alles fur Selbermacherilta. Hupun vuorikangas Noshin Kide.

Bloome Copenhagenin pesukarhut Majapuulta. Hupun vuorikangas Metsolan Feather.

Andrea Laurenin Flash Alles fur Selbermacherilta.

Bow & Arrow Elvelyckanilta.  Hupun vuorikangas Metsolan Feather.