tiistai 11. elokuuta 2015

Bambirakkaus

Tänään alkoi koulu ja eskari. Innokkaasti lähdettiin aamulla ja hyvällä mielellä myös palattiin. Tästä se arki taas alkaa.

Valitettavasti ompeluhommat eivät ole alkaneet vieläkään. Remontti ja marjastus menee nyt edelle, mutta onneksi kelit ovat ihanat ja nyt saa käyttää kesävaatteita, jotka ovat olleet surkean vähäisellä käytöllä lomien ajan.

Onneksi tuli aloitettua syksyvaatteiden ompelu alkukesästä, niin on sitten kelien viiletessä jotain uutta kivaa päällepantavaa. Ompelemaan ei tosiaan varmaan ihan heti pääse. Nämä ompelukset siis kesäkuulta.

Bambit ovat aina olleet lähellä sydäntä ja niissä voi käyttää ihanimpia kuoseja uudelleen. Pinkki Liadlon Bambi on jo kolmas vaate tytöllä samasta kuosista. Tosin edellisessä paidassa ei pilkkuja ollut. Ilosta hurrasin, kun bongasin tämän kankaan myynnissä ompeluystävällä.



Metsolan Bambeista tein pari vuotta sitten keltaisen mekon, joka oli ihan megalemppari. Tämän mustan version bongasin myös kangaskirpparilla ja hyvällä tuurilla kangas oli vielä samalla paikkakunnalla. Kiva bongata ompelijoita läheltä.



Yksisarviset tulevat hyvänä kakkosena heti bambirakkauden jälkeen ja Pikku Piltin versio on ihastuttavan tyttömäinen. Frozen- ja muita prinsessakankaita näytin tytölle ja hän totesi ettei ole sellainen tyttö =) Onneksi on kuitenkin eläintyttö, niin äiti saa ihastella näitä kuoseja.



Leggareita tarvitaan tietysti isommasa koossa. Taisi tulla vähän liiankin pitkiä, mutta meneepä sitten pitkään. Kankaina Metsolan sydän, Eurokankaan Farkkutrikoota, Poppanavakasta Sydämiä ja Huvikankaalta ostettu yksivärinen.