keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Joululahjoja lapsille


Oma poika huomasi Eurokankaan palalaareilla ihanan autotrikoon ja pakkohan se oli ostaa. Joululahjaksi sitten valmistui yökkärit uusimman Ottobren kaavoilla. Resorit ovat tummansiniset ja myös Eurokankaalta.




Veljentyttö joutuu nyt sitten kulkemaan haalareissa jatkuvasti kun tädillä hieman mopo karkasi käsistä. Ensin valmistui tuo musta haalari ja siihen sopiva pallotrikoopaita. Velour Kestovaippakaupasta ja trikoo Sampsukalta. Mustan haalarin kuva on hieman rytty kun on ensimmäinen taustanirroituskuvaharjoitelma. Tulipa ihana yhdyssana =)

Sitten keksin että haalari on liian sopiva ja siinä ei ole kasvunvaraa. No punaisesta velourista syntyi Metsolan joulumallia apinoivat haalarit. Mun piti aplikoida ties mitä kuviota, mutta toi väriyhdistelmä vaan kummitteli mielessä. 


maanantai 28. joulukuuta 2009

Lahjoja aikuisille

Joulu on taasen juhlittu ja ihania lahjoja saatu. Jouluompeluksia syntyi pitkästä aikaa aikuisillekkin. Jotenkin olen ollut saamaton viime vuosina, mutta nyt taas uudella innolla ompelin.

Veljelle valmistui farkut Eurokankaan tukevasta palafarkusta. Kannattaa tehdä aika tuhdista kankaasta, että housut sitten kanssa kestävät käytössä. Malli on oma muunnelma jostain valmisfarkuista. Ja tietysti pitää olla nappifarkut että kelpaa =)







Lisäksi veljelle ja omalle miehelle tein "löhnä-pipot" Triteksin paloista. Niistä sai just hyvin aikaan tuollaiset kevyet kevät/kesä pipot.



Omalle ukolle lisäksi kaksi T-paitaa ja heti tunnustus. Oman kullan ompelut tehdään viime hetkellä ja paidat on Seppälästä (viheltelee...). Toisessa painettu "Oasis"-logo ja toisessa aplikoitu Kiwi-lintu. On miehen mielestä hauskan surkuhupainen otus =)



Omalle äidille Eurokankaalta ostetusta Nanson trikoosta paita. Kuva nyt ei ihan tee paidalle oikeutta, kun tuon mallinukke "Pirkon" päällä retkottaa ja Pirkko on aika hankalan nihkeäihoinen hirvitys. Nooh, kuitenkin tuo kaulus on sellainen hauska pussittava ja oli oikean käyttäjänsä päällä oikein hauska. 


tiistai 22. joulukuuta 2009

Rauhaisaa Joulua



Blogi hiljenee jouluksi ja me lähdemme Mummolaan katsomaan, josko siellä olisi kilttejä lapsia tänä vuonna. Viime vuonna Joulupukki ainakin saapui paikalle. Iloista joulua siis kaikille lukijoille ja joulun jälkeen lahjapaljastuksia =)



sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Vaippoja pitkästä aikaa

Pitkästä aikaan pääsin tekemään muutaman vaipan. Pojan nafteja vaippoja on siirtynyt tytölle isot kasat, joten pakko oli väsätä muutama uusi ja isompi. Pari jäi vielä odottamaan ompelua joulun jälkeen.




Hyväksi koettu Yö-vaippamalli  pääsi uudelleen käyttöön. Taas laitoin ihanan pehmeää joustofroteeta koko vaippaan ja ihanalta tuntuu. Päälikankaana Myllymuksujen Peikko-joustis ja sisällä Pikku-Auringon oranssi bambujoustofrotee. Imuina Kestovaippakaupan supermuhkeaa luomu bambufleeceä ja yhdessä läpässä pari kerrosta anopin löytämää tosi paksua ja pehmeää flanellia. Flanellin pitäisi ainakin teoriassa levittää kosteutta isommalle alueelle.


Etutarrallinen taskuvaippa Kashmir-pulista ja sisäkankaana Pikku-Auringon oranssi bambujoustofrotee. Tarranauha on Sampsukasta.


Sivunepillinen taskuvaippa auringonkeltaisesta Br-pulista ja oranssista velourista. Oma pitkäikäinen hyväksi havaittu vaippamalli.



Synttärilahjaksi 2-vuotiaalle lähti vielä harkkahousut Safari Br-pulista. Sisäkankaana bambujoustofrotee. Josko tämä hurmuripoika innostuisi kuivaksiopettelusta =) 


torstai 17. joulukuuta 2009

Lähes täydellinen kirpparikäynti

Kävimme lasten kanssa mummolassa kylässä ja kuinka ollakkaan matkalla taas eksyimme kirpputorille. Ja mitä löytyikään. Voih sitä onnea kun poika näki JÄRKYTTÄVÄN ison paloauton. Siitä ei ole nyt kuvaa, kun jäi mummolaan odottamaan jouluvisiittiä, mutta voin kertoa että oli tosiaan varmaan 50cm pitkä ja vielä palotikkaatkin =)

Sitten äidin sai superonnelliseksi nämä ihanuudet:



Me&I:n IHANA siilihaalari ja paita. Täydellinen kunto ja hinta 3€!!! 



Ihana kukkakangas pussilakana 1€. Ihanan tuntuista puuvillaa.



Ja sitten kirja, joka meiltä puuttui. On pojan lempikirjoja ja isi on lukenut varmaan miljoona kertaa näitä. Laitetaan pukinkonttiin =)

Niin ja mikä teki tästä kirppiskäynnistä lähes täydellisen. No se Me&I oli vain kokoa 62/68 ja onneksi se on reilua mitoitusta niin vielä menee päälle. Kasvun varaa vaan ei ole =(


Ja yleisön pyynnöstä mummo nappasi kuvan paloautosta, kiitokset sinne =)






maanantai 14. joulukuuta 2009

Haalarit molemmille




Ilmojen kylmetessä molemmat lapset saa omat haalarit. Tytön haalari on Myllymuksujen uutta Peikko-joustofroteeta ja mallina uusimman Ottobren haalarimalli. Lahkeet lyhennetty ja resorit lisätty, koska ovat paljon kätevämmät tuollaisella puolivuotiaalla.

Pojan haalarit on Kastovaippakaupan suklaanruskeaa velouria. Taskut toteutettu "Metsola-tyyliin" Eurokankaan oranssista velourista ja Myllymuksujen mangonkeltaisesta resorista. Nämä paketoin joulupukin säkkiin eli laitetaan sitten joulupäivänä vaikka päälle. Tulee se avaamisen ilo

lauantai 12. joulukuuta 2009

Perussettiä pukkaa



Kummallekkin kultaiselle valmistui perusvaatteita. Näitä tarvitsee aina. Pojalle jo seuraavaa vaatekokoa, eli hieman on lahkeissa ja hihoissa extraa. Samoiten tytöllekkin hieman kasvunvaraa.

Pojan paita on ihanaa Ikasyriltä tilattua pilvikangasta ja housut Eurokankaan palajoustofroteeta.

Tytön paita Muru-neulosta ja housujen velour on tilattu Pikku-Auringosta. Paidan malli on sama kuin aikaisemmassa Pupu-paidassa.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Aurinkoisia vaatteita





Kuinka ollakkaan kaappiin on eksynyt yllättävän paljon auringonkeltaista ja ruskeaa. Kaikki alkoi meidän leijonankeltaisista HH Wool-villahouhuista, joihin oli vain muutama sopivanvärinen vaate. Nyt sitten on useampikin.

Palloasu on Sampsukasta syksyllä tilattua joustofroteeta. Esipesun jälkeen hieman kierahti toi kankaan toinen reuna ja kuviot ei enään kohdistunutkaan kun aloin leikkaamaan, mutta ei toi menoa haittaa. Ainoastaan äidin silmää =)

Pupupaita on Muru-neulosta ja niiin ihanaa. Housuissa Myllymuksujen raidallinen bambujoustofrotee (kuvassa housut takaapäin).

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Pilviasu



Ikasyriltä tilatut kankaat ovat saaneet hautua jo jonkin aikaa tallessa ja olen pohtinut mitä niistä valmistuisi. Ensimmäisenä ihanainen Pilvikangas muuttui tunikaksi. Kaava on oma väännös. Saa sitten keväällä nähdä sopiiko tytölle. Tuli tehtyä jo tulevaisuuteen.

Housujen malli on tuttu Ottobren Vilkas ja lisänä edessä prässit. Kankaana Eurokankaan paloista joustofroteeta. Aina välillä niistäkin löytyy tosi hyvän tuntuista laatua, kuten tämä punainen.

Tänään mies jaksoi hieman tutustua tuohon kuvankäsittelyyn ja yritti näyttää minulle miten saisi noita taustoja irti. Ompas aika vääntämistä ja kun se tekeminen aina jää yömyöhään niin saas nähdä =)

lauantai 5. joulukuuta 2009

Salaisuuksia




Omille rakkaille valmistui tälläiset pehmot joululahjaksi. Pojalle mahtava karhu ja tytölle örkki. Karhun kaava löytyy Suuresta käsityölehdestä 11/1997. Nopea ja helppo tehdä. Karvana Eurokankaan tekoturkis ja sisällä vanu + fleeceä jaloissa tukena. Silmät ja nenä Sinellistä. Kokoa karhulla on aika hyvin. Pituus n.45cm ja korkeus n.26cm.  Örkkiin sain vihjeen tästä ihanasta blogista. Kiitoksia vaan =) Kangas on Eurokankaan paloja ja sisälle lisäsin kulkusen helisemään.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Mekko


Ihastuin kovasti viimeksi Eurokankaalla käydessäni. Ihastuttava, ohut vakosametti aivan huusi päästä mekoksi. Ensin mietin yksivärisiä tereitä, mutta omasta kangasvarastosta löytyi pieni pala samanlaatuista vakosamettia, eivätkä ne olleetkaan yhdessä liian levottomia.

Kaavaksi otin Ottobre 1/08 Bambi-mekon ja olipa aikamoinen säkki. No pientä muokkausta ja ihan ok tuli. Sitä voisi joskus etukäteen niitä kaavoja hieman tuunailla, mutta kauhee kiire on ompelemaan kun siihen tilaisuus annetaan. Ja sitten nähdään sama vaiva tai isompikin, kun puretaan yms.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Kissahuppari



Tässä aiemmassa postauksessa urputin meille sopimattomasta pinkistä velourista. Koska olen ilmeisesti hieman pönttö, niin päätin pahentaa tilannetta. Ajatuksen pohjana oli, että täytyy olla myös toinen yläosa noihin kamaliin housuihin ja loppukangas käyttöön. En nyt oikein tiedä mitä näiden kanssa tehdään. Nooh, keväällä nähdään, sillä koko on näissä 80.


Malli on hyväksi todettu Ottobre 4/09 ja hupun vuorikangas jostain aikoja sitten ostettua kukkatrikoota.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Helsingin Kirpparit

Olimme vierailulla pääkaupunkiseudulla ja pitihän sitä päästä kirpparille. Ja hyvät ja tarpeelliset ostokset lähtivät matkaan.


Äidin ompeluihin yhteensä 1€:

Nallekangas


Tytön ostokset yhteensä 12€:


Kevättakki 



Muovitettu haalari kevään kurakeleihin. Tälläinen olisi ollut aikoinaan pojalla tarpeen kun konttasi ja harjoitteli kävelemään.



H&M:n villasetti (tätä hipelöin edellisenä päivänä kaupassa uutena ja harmittelin kovaa hintaa joka oli lähes 20€)



Tytön turhake eli ihana vakosamettimekko.


Pojan ostokset yhteensä 10,50:



Kolmet 98 kokoset housut. Näitä housuja olin ihan vartavasten etsimässä kun kohta siirrytään seuraavaan kokoon. Kaupassa ärsyynnyin lähes 30€ maksaviin housuihin ja mallikin pitäisi olla slim fit. No noissa vakosametti- ja farkkuhousuissa on juuri oikea malli ja kunto uudenveroinen =) 



Pojan turhake eli rokkipaita.


Molemmille lelut yhteensä 4,50. 



Nää oli hieman kipukynnyksellä mutta niiin mieleiset ettei harmittanut yhtään.



keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Huutoja yössä




Mikähän siinä oikein on, kun harvase ilta tuppaa käydä niin, että kun lapset on vihdoin nukkumassa ja mieskin ilmoittaa lähtevänsä nukkumaan, niin minä totean että: joo tuun ihan kohta perässä. Tuntia myöhemmin saatan havahtua koneelta ja huomaan tehneeni ties mitä. Viimeisimmät hankinnat huuto.netistä ovat kyllä kauan haaveiltuja.

Metsolan Walmettihaalarit ovat himoittaneet jo pitkään ja vihdoin repäisin ja huusin ne itselleni. No seurasi ongelma. Meillä on kauheasti kuviollisia paitoja, eikä mikään sopinut noihin haalareihin. No onneksi kangaslaatikosta löytyi Pikku-Auringon mangonkeltainen bambujoustofrotee. Tein nopeasti ihan vaan peruspaidan ilman kikkailuja, kun hihat tuolta vaan näkyy. Sopii hyvin yhteen , vaikka kuvassa näyttää keltainen superkirkkaalta. Johtuu vaan mun ala-arvoisista valokuvaustaidoistani.

Toinen huuto, joka tuli hieman kalliiksi oli ihana norsuretrolakana. Tätä olen himoinnut jo vuoden ja kun osu kohdalle niin se oli menoa se. Tästä olisi suunnitteilla hiippatakki, mutta millä ihmeellä raaskin leikata ton ihanan kankaan silpuksi =(

torstai 12. marraskuuta 2009

Velourasu


Harhaostoksia tulee aina silloin tällöin ja Kestovaippakaupan pinkki velour oli yksi niistä. Ei sitten yhtään meidän värejä ja mietin kelle siitä tekisin ja mitä. No sattumalta kuitenkin törmäsin IguLeen sivuilla Hilcon ihanan pehmeään raidalliseen velouriin ja sehän olikin aivan nappiin tuon yksivärisen kanssa. Vuoritin takin vielä Kankastukun trikoolla niin saatiin hieman enemmän sopimaan meidän karderooppiin.