torstai 11. heinäkuuta 2013

Omenapiirakkamekko, omaan kaappiin vol2


Oman vaatekaapin täyttäminen vaan jatkuu. Olen jo pitempään ihastellut ihanaista Applepie-jerseytä ja suunnitellut sen tilaamista. Kangas tuntui aina olevan loppuunmyyty, kun tilauksen aika koitti. Nyt kuitenkin onni osui kohdalle, kun ompeluystävä ehdotti kimppatilausta. Nuukuuksissani tilasin kangasta vain t-paitaan ja yllätys olikin melkoinen, kun minimaalisen virheen vuoksi oli kangasta leikattu reilusti enemmän. Kiitokset taas hyvästä palvelusta Fabriinalle.


Suunnitelmat siis uusiksi ja sain juuri ja juuri leikattua Onion 2035 kaavalla mekon. Pieniä muutoksia tein alkuperäiseen kaavaan. Rinnanalus saumaa laskin hitusen alemmas, jottei sauma nouse rinnan päälle ja ompelin framilonin etupuolen saumaan. Todella hyvä parannus. Nyt pysyy sauma oikeassa kohtaa, vaikka käsiä nostaa. Lisäksi hihoja lyhensin ja hieman kavensin. Helma lyhentyi 2 sentillä, kun kangas loppui juuri siihen. Mutta on kyllä makea kangas ja tykkään mallista. Taidampa ommella toisenkin mekkosen tällä mallilla =)



6 kommenttia:

  1. Tästä tuli ihana. Ja sopii sinulle superhyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Tykkään kyllä mallista ja kankaasta kovasti.

      Poista
  2. Siis upea! Ehkä joudun apinoimaan jos vaan kangasta vielä saan tilattua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat kangasta, on tää niin ihanaa että apinoimaan vaan =)

      Poista
  3. Kivan näköinen - sekä kangas että malli, tuo on juuri sellainen mitä tulee varmasti käytettyä paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin mallin vuoksi tykkään kovasti. Minun ei tule pidettyä kovin erikoisia juttuja =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.