tiistai 23. heinäkuuta 2013

Omaan vaatekaappiin omituista vol3


Oman vaatekaapin uusiminen lähti ihan raiteeltaan, kun menin ostamaan Me&I setin itselleni. Olen vannoutunut yogapants- ja hupparifani. Siinä on oivallinen työasu naiselle, joka työskentelee Kotiäiti 24/7-firmassa. Sillä kehtaa poiketa kaupassakin. Edellinen setti on musta ja olen käyttänyt sitä uskollisesti ja odotin innokkaana mikä mahtaa olla uuden malliston väri. Argh. Sininen. Yök.


Sulattelin pitkään ja testasin kutsuilla ja mietin ja pohdin. Päätin jo olla ostamatta, kun ei se vaan ole minun väri, mutta kun kohdalle tuli mahdollisuus ostaa setti edullisesti, en tietenkään voinut vastustaa. Pöh minua. Muutaman kerran käytin housuja ja olin ihan tuskissani, koska mikään yläosa ei sopinut.


No tilanteenhan pystyi korjaamaan ainoastaan tilaamalla sinisiä kankaita. Sillä eihän hyvää settiä voi jättää käyttämättä mokoman ongelman vuoksi. Eikun reippaana tutkimaan verkkokauppojen antimia, kun kerran on näin pätevä syy tilata kangasta. Emeliltä löysinkin kaunista multiraitaa. Hyväntuntuinen kangas ja ihanan leveää. Olisipa tätä mustana, niin hyppisin onnesta.


Fabriinasta löysin toisen kankaan, joka on juuri oikeaa oikeaa sävyä. Ja koska Meandin setisssä on pinkit perhoskoristeet, oli omaan paitaan silitettävä velour motive. Nyt ollaan sitten niin sinistä ja pinkkiä, että oksat pois. Ja eihän tämä tunnu yhtään omalta. Mieskin tokaisi, että näytän omituiselta. Kiva.

Mutta onneksi nämä tuntuu mukavilta päällä. Että se sentään on hyvä asia. Jatkossa pysyttelen kyllä siinä omassa mustaharmaassa maailmassani. Piste.






4 kommenttia:

  1. Hauskasti kirjoitit, kiitos illan piristyksestä :-) mitä paitakaavaa käytit näissä? Niin, ja hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kaavana paidoissa on Ottobren Patchwork.

      Poista
  2. Kyllä kelpaa nyt olla töissä teidän firmassa. Upea uniformu ja kyllä, sininen sopii sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eiköhän tällä pysty tätä duunia tekemään ;)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.