perjantai 26. marraskuuta 2010

Pirkko



Jo vuosia uskollisena on meillä asustellut Pirkko. Hän muutti meille edellisen suhteensa kariutuessa nuoremman ja parempikuntoisen naisen tullessa mukaan kuvioon. Pirkko kuitenkin toipui välirikosta ja on asustellut meidän perheessä siitä lähtien. Täytyy sanoa, ettei hän ole ollut kovinkaan hyödyksi, sillä minä en ole enään vuosiin saanut aikaan itselleni saatikka muille aikuisille vaatteita. Muutenkin elämä ei ehkä ole ollut ihan aurinkoista meidän perheessä pariin vuoteen, sillä Pirkko on joutunut seisonaan nurkassa. Tämä johtuu esikoisestamme, jolla on syvä epäilys Pirkon motiiveja kohtaan. Lapsiparka on ollut monesti varma, että Pirkko saattaa tehdä jotain äkkinäistä ja arvaamatonta. Mutta piristääkseni Pirkkoa päätin ommella itselleni pari tunikaa Ottobren Bohemian kaavalla. Pirkko olikin sangen tyytyväinen päästessään toimittamaan kutsumustaan. Kankaina Triteksin kankaat.









10 kommenttia:

  1. Ihania, varsinkin tuo eka tunika! Nuita triteksin kankaita ei ilmeisesti saa netistä mistään?

    VastaaPoista
  2. Hauska tarina ja hienot tunikat :D

    VastaaPoista
  3. Meeri: Triteks on tosiaan ihan live kauppa, joka myypi esim. Nanson kankaita. Eli sieltä saa edullisesti tosi laadukkaita kankaita.

    VastaaPoista
  4. Hienoja ja kyllä ne lapsukaiset tottu Pirkkaan;)

    VastaaPoista
  5. Minä jo aattelin että mikä ihmeen Pirkko mutta avautuihan tarina sitten. :-D Hienosti Pirkko hommansa hoitelee. Kivat tunikat!

    VastaaPoista
  6. Meillä ois täällä Pirkon mentävä aukko :D

    Tuo ensimmäisen tunikan kangas on kyllä hieno. Tekisi valtavasti mieli sinne Triteksille, mutta kun ei ketään tuttuja siellä päin asustele niin saattaapi vierähtää vuosi tai pari :D

    VastaaPoista
  7. OI sulla on oikein Pirkkokin! :D Kivat tunikat! =)

    VastaaPoista
  8. minäkin mietin että mikä ihmeen pirkko ; D
    joo tajusinhan tuon sittten lopuksi. kivaa tehdä itellekkin välilä vaatteita eiks vaan!?

    VastaaPoista
  9. Ihanat tunikat! Nuo kankaat sopivat näihin hienosti. Mistä numerosta tuo Bohemian-kaava löytyy? Voisi kokeilla itsekin!

    VastaaPoista
  10. Joo, sellainen "Pirkko" meillä =) Tuo kaava löytyy 5/09 numerosta.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.