Lumet sulaa ja kesä
lähenee. Oli siis aika tarkistaa kesävaatteiden tilanne. Ja tilannehan
oli erinomainen ajatellen kangasvarastoja. Tyttö käytti viimekesänä
kokoa 104 ja nyt on ommeltava jo 116-kokoa. Mikään vanha ei siis päälle
mahdu (Jee). Poikakin siirtyy pikkuhiljaa yhdellä koolla isompaan. Joten
uudet kaavat oli piirrettävä ja samalla leikkelin suurimman osan
kangasvarastoista kesävaatteiksi. Teeppareita ja kesämekkoja saa olla
runsaasti, sillä kesällä vaatteet likaantuvat ihan eri tahtia, kuin
talvella.
Seuraavat
postaukset siis sisältävät ihan perus kesävaatetta ilman sen kummempia
kikkailuja. Aloitetaan ensiksi näistä samisteluseteistä. Samisteluhan on
aina ollut yksi heikkouksistani ja vielä kun se kelpaa niin täytyyhän
se hyödyntää.
P.S Käpälöin blogin uuteen kuosiin (eli tappelin bloggerin kanssa muutaman tunnin). Kertokaahan, jos sivut tökkii.
P.S Käpälöin blogin uuteen kuosiin (eli tappelin bloggerin kanssa muutaman tunnin). Kertokaahan, jos sivut tökkii.
Aarrekid Puutarhassa. |
Aarrekid Avaruusmatka |
PaaPii Tiikeriparaati |
Majapuu Taikurin apulaiset |
Oiiii onpa nameja! Munki pitäis ryhtyä kesäompeluksiin näin ajoissa, muuten voi käydä köpösti. :D
VastaaPoistaKiitos =) Joo kannattaa aloittaa pian. Johan tuolla kohta pääsee heinäpellolle keleistä päätellen ;)
Poistayksinkertaiseen kauniit!
VastaaPoistaKiitos =) Minä niin tykkään yksinkertaisista vaatteista. En oikein osaa vallan erikoisia käyttää.
PoistaKauniita vaatteita, meillä Pikkumies ei taida tarvita uutta, mikä hiemna harmittaa olisi niin kiva ommella. Toisaalta, tulee sitä varmaan jotain surruuteltua siitä huolimatta että vaatekaappi pullistelee!
VastaaPoistaKiitos. Ompelevan äidin ilo on kasvavat lapset ;)
PoistaOnpa kauniita! Mun on ehkä ihan pakko saada noida Aarrekidin kankaita. Voiskohan tehdä itselle niistä leggarit? 8) Varsinkin toi eka jotenkin himottaisi itselle.
VastaaPoistaKiitos =) Kyllä noista aarrekidin kankaista on lasten leggareita myynnissä. Mutta nää ei kauheesti jousta, kun ei ole elastaania joukossa niin ei ehkä parhaat. Ja polvipussit tulee helposti, kun ei palaudu niin hyvin. Mutta saahan sitä haaveilla =)
PoistaIhania :) Mistä noita Aarrekidin kankaita saa ostaa?
VastaaPoistaKaroliina
Kiitos =) Kankaita saa Aarrekidin verkkokaupasta. Myös Facebookin Kangashamstereita kannattaa seurailla. Juuri myin siellä näistä jääneet palat.
PoistaMelekosen ihania ompeluksia. Muakin jäi vähän houkuttamaan noi Aarrekidin kankaat.. pitää ehkä vielä sortua :)
VastaaPoistaKiitos =) Aarrekidit on kyllä kivoja ja erottuvat kyllä hyvin omalla tyylillään kaikesta muusta.
PoistaTosi kiva värimaailma tuossa ylimmäisessä paidassa!
VastaaPoistaNiin minustakin =)
Poista