tiistai 10. maaliskuuta 2015

Tehtailu jatkuu, kesäpaitoja tytölle

Tytön kesäpaidat olivat käyneet pieniksi. Viimekesäisiä paitoja on ollut talven aikana käytetty jumpassa, mutta kovin slimmeiksi ja lyhyiksi ne alkoivat käydä. Kirpparille siis vaan kaikki ja uusia ompelemaan.

Näistä uusista on suurin osa tehty samalla Monster Car kaavalla, kuin pojankin paidat. Otettu vaan kaksi kokoa isommasta tuo leveys, kuin mitä lapsen oikea pituus olisi. Tyttö on normaalivartaloinen, eli paita olisi omassa pituudessa aivan liian ihonmyötäinen. Harmillisesti tekaisin ajatuksissani Verson Puodin ihanaisen Paratiisi-Maijan ensin vain yhden koon isommalla kaavalla. Harmistus oli suuri, mutta onneksi sentään huomasin jättää helmaan extrapituutta. Tyttöä slimmeys ei kuulemma haittaa, mutta äidin silmään hieman häiritsee. Paita on ollutkin jo jumpassa päällä, että saadaan varmasti käyttökertoja, kun kesään on vielä matkaa.

Panda-paidassa on kaavana Ottobren Neon Stripes 1/2014 ja Hippu-paidassa Cacao Bean  3/2010. Capri-legginsien kaava on viime kesänä hyväksi todettu Boo 3/2014.


Lintu digiprintti, jonka ostopaikka ei ole muistissa. Ollut kuitenkin useammassa paikassa myynnissä.

Bambi-jersey, Eurokangas

Puudelit, Viljamin Puoti

Pandat, Viljamin Puoti. Tähän kankaan sain ilokseni kangasvaihtareilla.

Paratiisi-Maija, Verson Puoti

Kissa-jersey, Eurokangas

Pilkku ja Hippu, Paapii. Hiput kotiutuivat kangasvaihtareilta ja vaikka sävy ei ole ihan sama, kuin pilkussa, sopii ne aika kivasti kuitenkin yhteen.
Savanni, ja tähti-jersey, Eurokangas

Pinkki Kukkapupu Paapii ja Sydän-jersey Pehemiä. Pupuja meillä oli myös viime kesänä vihreänä ja oli todella mieleinen kuosi. Kangasvaihtareilta iski siis tämä heti silmään. Näitä vaatteita ei toivottavasti pidetä kovin paljon yhdessä ;)

4 kommenttia:

  1. Somia paitoja mainioista kuoseista! Tehtailun makuun kun pääsee, niin peruspaitoja on ihana surautella :)

    VastaaPoista
  2. Kauniin tyttömäisiä paitoja olet ahkeroinut. Kesällä toiset tuskailee vaatteiden kanssa, mutta te nautitte lomasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä vielä kesään aikaa =)

      Poista