maanantai 31. maaliskuuta 2014

Koruja ja kelloja


Paikallinen ompeluseura järjesti viikonloppuna ompelulanit ja kylläpä olikin hauskaa. Kokeilimme kankaanpainantaa seulalla (tästä lisää myöhemmin)  ja tietysti ompelimme paljon. Päätin ommella itselle pari paitaa, sillä käytössä oli peitetikkikone ja opastus. Lauriida-blogista on varmaan moni peitetikkikoneesta haaveileva käynyt neuvoja lukemassa ja Katjalta saikin sitten neuvoa ja opastaa minua oikein kunnolla. Kiitos vielä =) Kyllä se vaan on niin ihanaa hurautella tuollaisella koneella vaatetta.

Kiitokset myös Pintselle saumurin lainasta =) Hieman oli hankalaa ensin näin teollisuussaumuriin tottuneena, mutten sentään rikki konetta saanut, vaikka jalat ja kädet viuhtoivat koko ajan väärissä kohdin.

Ja sitten nämä paidat. Molemmat kankaat ovat tämän vuoden ensimmäiset ihastukset itseäni ajatellen. Pikku Piltin Koruja korujen ystäville-jerseytä odotin kuumeisesti ja se täytti kyllä odotukset. Ihana kuosi. Verson Puodin Aika kortilla-jersey viehätti myös erilaisella piirrostyylillään. Nämä pääsevät heti käyttöön.



9 kommenttia:

  1. Oli kiva nähdä lauantaina ja nyt hienot paidat valmiina, hyvin kuviot asettui kohdilleen :-) . Mulla jäi napsusormea vähän syyhyttämään tämä Aika-kuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin =) Joo nää kohdistukset on välillä sellaisia, että hohhoijaa. Mä otan nykyään jo ihan huumorilla :)

      Poista
  2. Kiva nähdä korukangas valmiina vaatteena, itsekään en voinut sitä vastustaa :) Ja miksiköhän en ole aiemmin liittynyt lukijaksesi, ihania ompeluita! Nyt jään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihana kangas. Kiva että liityit lukijaksi =)

      Poista
  3. Kivoja peruspaitoja! Ja v oi ei, oliko tää viiminen tikki tolle korukankaalle... Napsusormi kyllä nyt kovasti riuhtoo päästä sitä tilaamaan!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mä olen niin rakastunut tähän korupaitaan. Kerrassaan onnistunut kuosi.

      Poista
  4. Millä kaavalla teit, näyttää ihanalta :)

    VastaaPoista