keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Viikon ompelukset



Käsittelyyn pääsi jämäpaloja ja kankaita, jotka nähtyäni olen tunkenut kangaskaappiin syvästi huokaisten. Mutta niin siinä vaan onneksi useasti käy, että valmiina vaatteena onkin tosi kivoja. Joskus vaan ei meinaa millään inspiroitua jostain kankaasta. Mutta kun oikein itsensä pakottaa, niin johan syntyy.

Ensimmäisena pulmakankaana oli Hanhelilta ostettu sienityttökangas, jota ostin kun "halvalla sai". Mutta lopputulos olikin tosi raikas ja pinkit resorit sopivat mainiosti. Samaa pinkkiä on tytön kädessä olevassa sydämessä.

Murun Lintukankaan nähdessäni oli ensireaktio: sekava kangas. Mutta koska kyseessä on tosi laadukas kangas, niin pitkällisen mietimmän jälkeen päätin yrittää jotain. Mietin että jotain mahdollisimman simppeliä ja lopputuloksena mekko tytölle.



Jämäkankaista syntyi vihdoin oikein miellyttävä housumalli pojalle ja suloisesta punahilkasta onneksi riitti vielä pikkuiseen paitaan. Sopivaa pallokangastakin oli pikkupala jäljellä. Kun paita oli valmis, niin tuli mieleen, että onkohan jonkun blogissa ollut vastaava yhdistelmä? Näin ne ideat jää näköjään alitajuntaan.



12 kommenttia:

  1. On kyllä kivat! Muru mekko on lemppari!!!

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva nähdä tuo lintu vaatteena! aivan ihana! Ihan tulisi meidän neidin näköinen mekko, kun vaan raaskisi tilata tuota kangasta....

    VastaaPoista
  3. Hyvin olet onnistunut "pulmakankaiden" kanssa. Oikein kivan näköisiä vaatteita.

    VastaaPoista
  4. Kivoja kaikki! Mullakin tuota Hanhelin tyttötrikoota, just tein siitä ensimmäisen paidan (sitä on 3metriä, metri kutakin väriä). Musta se on tosi suloista kangasta, mietin vaan, onko liian yöpukumaista päiväpaitaan, mutta ei ainakaan tuossa sinun paidassasi.

    VastaaPoista
  5. Söötti tuo punahilkka-paita ja kiva yhdistelmä tosiaan tuon punavalkoisen pallokankaan kanssa. :)

    VastaaPoista
  6. Ihania vaatteita! Eniten "meidännäköinen" ois tuo mekko ja punahilkkapaita. :)

    VastaaPoista
  7. Tosi raikkaan näköinen tuo Hanjelin trikoosta tehty paita. Pitäisköhän itsekin ostaa?

    VastaaPoista
  8. Ihanasti sopii yhteen punahilkka ja pallotrikoo.

    VastaaPoista
  9. Nättejä! Toi lintumekko on hurmaava!!! :D

    VastaaPoista
  10. Aivan kadehdittavan ihania lopputuloksia!!! <3 Tuo murun kangas oli mulle ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
  11. Mä ihastuin kans tuohon lintumekkoon. Kiva nähdä se oikeesti vaatteena. Tuota kangasta oon katsonut sillä mielellä etten tiedä että tykkäänkö vai en. Nyt tais selvitä että tykkään, paljon! :-D Voisin kuvitella jopa itsellenikin tuota kuosia päälle.

    VastaaPoista
  12. Suloinen lintumekko. Tykästyin kyllä muihinkin ompelemiisi vaatteisiin. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.