maanantai 26. lokakuuta 2009

Kaukainen viidakko


Oletko koskaan miettinyt, mihin pääskyset talveksi lentävät? Jos satut istumaan kesäisenä aamuna ulkona, niin saatat kuulla aivan erikoisesta paikasta, hyvin hyvin kaukana täältä pohjolasta. Pääskysillä on nääsen syksyisin edessään pitkä matka kaukaiseen viidakkoon, jossa on ihanan lämmintä ja kauneimmat kukat kukkivat aina. Sinne pääskyset lentävät ja vain ne yksin tietävät, kuinka kaunis tuo paikka onkaan. Ja keitä siellä asustaakaan.

Kangas Eurokankaan Nanso-trikoita, joihin painettu Pääskyt Donnon kangasväreillä. Kaava on Ottobreen Teekannutunika. Koko 80.


Viidakossa asustaa enimmäkseen aivan vallattomia Punakorvakärsäkkäitä. Ne ovat mahdottoman iloisia veijareita ja sangen yksinkertaisia otuksia. Niitä ei turhat huolet paina ja niiden suurin ilo on töräytellä kärsällään korkeita ääniä. Kärsäkkäiden touhuja seuratessa ei voi olla miettimättä ihmisten ainaista kiirettä ja työntekoa. Ollappa edes päivän verran iloinen ja huoleton Kärsäkäs.

Kangas Eurokankaan halppistrikoita, joihin painettu Kärsäkkäät Donnon Kangasväreillä. Kaava Ottobre 6/08 ja koko 80.

Viidakon ehtoton valtias on suuri ja mahtava Pöllöinen. Se on ikivanha ja nähnyt kaiken. Pöllöiseltä kysytään, jos jokin asia askarruttaa tai jos syntyy epäsopua. Pöllöinen osaa ratkaista kaikenlaiset pulmat, mitä viidakon asukkailla saattaa eteen tulla. Useimmiten Pöllöinen kyllä joutuu keksimään, miten hölmö kärsäkäs pelastetaan mutalammikosta, kun ne ovat taasen innostuneet töräyttelemään liikaa, eivätkä ole katsoneet mihinkä juoksentevat. Pöllöinen tietää myös kaikki viidakon salaisimmatkin asukkaat, senkin kuka asustaa oliivilehdossa.

Kangas Eurokangas ja Pöllöinen painettu Emo Oy:n väreillä. Koko 98.

Oliivilehto on viidakon salaperäisin osa ja sinne harva uskaltautuu. Siellä tulee aina tunne, että joku seuraa tekemisiäsi, mutta ketään et näe. Pöllöinen osaisi kertoa, että lehdossa asustaa sangen mielenkiintoista väkeä. Hiljaiset ja arat Kaulakkaat hiippailevat ymräriinsä ja nauttivat oliiveista. Ne osaavat maastoutua oliivilehtoon kuin kameleontit ja siksi niitä harva huomaa. Kaulakkaat viihtyvät omissa porukoissaan ja ovat hyvin tyytyväisiä rauhaisaan elämänmenoon.

Tälläisistä otuksista saatat kuulla, jos olet tosi tarkkana ja pääskyt ovat juttutuulella =)

Kangas Tirsokkaan "Oliivi" ja kaava SuuriKäsityölehti. Koko 86. Olalla Kam-nepit ja aplikointi Eurokankaan palajoustofroteeta.

6 kommenttia:

  1. Ihania otuksia on hyppinyt noihin vaatteisiin.
    Varsinkin nuo punakorvakärsäkkäät ovat aivan hurmaavia.. ;)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja vaatteita. Erityisesti tykkään tuosta pääskykankaasta, se on upea!

    VastaaPoista
  3. Kivoja kertomuksia ja ompeluksia taas :)

    VastaaPoista
  4. Hienoja vaatteita taas! Munkin pitäis harjoitella tota kankaanpainantaa ja aplikointia! Käytätkö aplikoinnissa liimaharsoo, vai mitä se nyt on?

    VastaaPoista
  5. Käytän tuossa aplikoinnissa liimaharsoa ja siellä vaatteen nurjalla vielä poisrevittävää tukikangasta. Se kyllä auttaa suuresti. Muuten varsinkin velour saattaa venyä rumaksi. Eikun harjoittelemaan. Eikös Väinö nyt jonkun autopaidan tarvitsisi =)

    VastaaPoista
  6. Joo ja autohousutkin vois Väinö tarvita! ;)

    VastaaPoista