keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Harmaita vaatekappaleita

Kummasti on pojan vaatekaappiin hiipinyt hieman väritykseltään hillitympiäkin kankaita. Kohta ei erota, onko kankaat äidin vai pojan. Näistäkin kankaista oli itselle tarkoitettu Käpysen Forma Instrumenti, mutta poika iski siihen kiinni ja periksi oli annettava, nyyh.

Ottobre 4/2015 on osoittautunut hyväksi lehdeksi. Tiger Spottin paitakaava  ja Juggler housut osoittautuivat toimiviksi malleiksi. Housuissa otin kyllä hoikalle pojalle leveyden 128 ja pituutta taas 134 koon mukaisesti. Taisin jonkun extra sentin vielä laittaa pituuteen, kun malli näytti hieman lyhyeltä. Lisäksi edellisen postauksen topit olivat oikein toimivat. Samasta lehdestä on vielä aikomuksena kokeilla ainakin kauluri ja kenties vetoketjusvetari.

Käpynen, Forma Instrumenti.

Rekkari ja Farkku-trikoo Ainolasta. Kaava Ottobre 4/2015 Tiger Spotting.

Kallotrikoo Stoff&Stil Kööpenhamina. Musta jersey Jyväskylän Kangaskauppa. Kaava Tiger Spotting.

Pilkullinen, nurjalta harjattu Joustocollege Eurokankaalta. Kaava Ottobre Juggler.
Pikainen sovituskuva ennen kouluunlähtöä.

2 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä vaatteita! Luulin ensin, että olet itse painanut tuon Käpysen kuvan paitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ei ihan noin monimutkaiseen kuvioon riitä taidot =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.