tiistai 7. heinäkuuta 2015

Mokit ja hopit

Ompelukoneet olivat pari viikkoa tauolla ja sitten oli päästävä hieman suruuttelemaan. Ompelin ensin kasan korjausompeluksia. Kummasti on pojan housuihin ilmaantunut reikiä ulkohommissa. Vauhtiin päästyäni päätin ommella tytölle syksyksi housuja.

Selian Minttu joustogollege pääsi ensimmäiseksi käsittelyyn. Kaavaksi valitsin Ottobre 4/2014 Mock Denimin. Sillä olen tehnyt aiemminkin yhdet housut, mutta pienemmässä koossa ja vyötärö muokattuna. Nyt piirsin leveyden 122 ja pituuden 128 koosta. Vyötäröstä tuli hieman liian löysä, joten pujotin vielä kuvausten jälkeen kumpparin, ettei housuja tarvitse kiristää aina nauhalla.



Samansävyistä resoria ei löytynyt, joten harmaaseen kallistuin ja siitä myös tehosteet taskunsuihin. Tyttömäisenä lisänä ihastuttava pitsinauha.


Toiseksi malliksi valitsin Ottobren 1/2015 Hop and Jumpin. Tästäkin piirsin leveyden 122 ja pituuden 128 koossa. Malli onkin paljon slimmimpi ja tykkään kyllä kovasti. Kankaana Noshin joustocollege ja resori.



Vyöräröä muokkasin jättämällä nauhakujakaitaleen pois ja hieman kavensin resoria. Näihinkin housuihin oli saatava oikea nauha vyötärölle ja kengännauhat hoitavat homman hyvin. Itse tikatusta trikoosta  yms tulee omaan makuun liian paksuja solmimisnauhoja.


12 kommenttia:

  1. Miekin tykkään kengännauhoista! Mistä tuo pitsinauha on, se on ihana!? Kivoja housuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kengännauhat on kyllä huiput. Näitähän löytyy esim Ebaystä kaikenlaisilla kuoseilla ja väreillä. Pitsinauhat on ostettu Blippo.comista ja tulivat parissa viikossa.

      Poista
  2. Kivat pökät molemmat :) hauska idea tuo pitsinauha vyötäröllä!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivan näköisiä housuja! Kiitos kaavaherätteestä. :)

    VastaaPoista
  4. Kivat housut, erityisesti nuo pinkit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Pinkkien mallista tykkään itsekkin enemmän, mutta tuo minttu on kyllä herkullinen sävy.

      Poista
  5. Kyllä on kivan näköiset. Olisi varmaan hyvä kaava myös noiden meidän koululaisten pöksyihin

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania housuja. Varsinkin tuo alempi kaava näyttää siltä, että menee kokeilulistalle meidän hoikkikselle. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat housut! :) Ja muutenkin nätit kuvat ja sivu.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.