torstai 31. lokakuuta 2013

Joustofroteetyhjennys vol2


Ja seuraavaksi joustofroteeompelukset pojalle. Nämä kankaat saivat varsinaisesti aikaan kiireen käyttää joustofroteet äkkiä loppuun, sillä eskarilainen on selvästi alkanut valitsemaan erilaisempia kankaita. Nämä on aika lapsekkaita, mutta niin lempparit, että ne oli heti tehtävä, etteivät vaan jää käyttämättä.

 
Lada ja Walmet ovat Metsolan Nostalgia-mallistoja ja itselle lähellä sydäntä. Poikanen näissä parivuotiaana taapersi menemään. Meille onneksi tuli ykköslaatuisia kankaita, osassa ilmeisesti oli jotain värjääntymisongelmaa ja pesinkin hurjat 4 kertaa kankaat muun pyykin seassa ennen ompelua. Onneksi joustofrotee on niin laadukas kangas, ettei esipesut saaneet kangasta näyttämään edes käytetyltä. Trikoota jos joutuisi pesemään näin monesti, niin olisi jo aika turhauttavaa alkaa sellaista ompelemaan.


Ja siitä mentiin, mistä aita on matalin, eli peruspaitamalli ja kaikissa sama ruskea resorikantti. Ompelu siis tapahtui varsinaisena sarjatyönä pikaisesti. 


6 kommenttia:

  1. nää on ihania! kaikki! kelpais mein plikallekin! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania paitoja ja kankaita, perusvaatteet ovat parhaita käytössä,on jo todettu! :D

    VastaaPoista
  3. Voi vitsi, oletpas pitkämielinen kankaanpesijä. Mie en koskaan jaksaisi pestä kangasta neljää kertaa. Eskarissa tapahtuu jotain käsittämätöntä, koska kaikkien lasten vaatemaku muuttuu siinä kohtaan. Ihanat paidat ja kuosit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa tälläiseen pesuhulluuteen ryhdyin ja hyvänä ovat pysyneet onneksi. Niin on lempparikuosit =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.