sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

2-vuotiaalle

Juhannuksena vietettiin perhepiirissä 2-vuotissyntymäpäiviä. Kyllä oli mukavaa ja söin itseni kipeäksi kaikista herkuista. Suvun pienimmät kärsivät kaikki kuumeesta ja nuhasta, mutta menoa tuo ei tuntunut haittaavaan. Hermot kyllä meinasi aikuisilta mennä, kun lapset kinusivat kuumeisina ulos leikkimään. Selitä siinä sitten, että nyt otetaan rauhalisesti, ettei tulla tosi tosi kipeiksi.

Tässä syntymäpäiväsankarittarelle syntyneitä ompeluksia. Tummasilmäisen tyttösen vaatekaapin lempivärejä ovat: punainen, musta, lila ja viininpunainen. Kyllä olikin mukavaa päästä ompelemaan jotain kivaa pitkästä aikaa. Verho-ompelu ei lukeudu nääsen niihin suosikkipuuhiini. Kuviin malliksi on lahjottu purkkapalkalla oma esikoinen. Nauratti, kun suurin osa kuvista oli niin maskuliinisia poseerauksia, ettei niissä nyt oikein mekkoa viitsi esitellä =)




Tuttu 3-konstin mekko pääsi kaavaksi, kun mietin mallia. Kangas on edellisen postauksen kirppislöytö ja kangas on Tampellan "Terttu". Lisänä ihan rehellinen musta puuvilla.


Jossain vaiheessa Triteksiltä ostettu trikoo innoitti kokeilemaan Ottobre 3/2010 mallia. Aivan ihastuttavan raikas kangas. Olisiko Nansoa. Tästä täytyy omallekkin tytölle jotain ommella.


Viininpunaista velouria oli jäänyt edellisistä housuompeluista palanen ja toiveena oli tälläinen hamonen. Tosi yksinkertainen malli tehdä.




Tyttösen uuden violetin syyspuvun innoittamana ompelin vielä Ikasyriltä tilatusta pilvi-trikoosta pipon. Tähän otin mallia Duns:n piposta.



4 kommenttia:

  1. Taas tosi kiva versio 3-konstin mekosta!
    Ihana kangas:) Samoin tuo "melkein kärpässienikangas"!

    VastaaPoista
  2. Niin ihanat ompelukset taas, tosi kaunis tuo mekko! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja lahjoja! Kyllä olisin ikionnellinen, jos meidän tyttöset tuollaisia paketista availisi!! Kiitos mahtavista vinkeistä (vielä kun ehtisi toteuttaa). Ainakin tuosta "kärpässienikankaasta" pitää tehdä näköjään paidat. Oon miettiny, että käykö se paitoihin ja näköjään käy tosi hyvin. Tuo velourpuolihame taskun kanssa on hauska, semmonenkin pitäs tehä. Ja tuo eka mekko! Oih ja voih, seKIN olisi ihana :)

    VastaaPoista
  4. Mekko on ihana, tykkään väreistä.

    VastaaPoista