keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kirpputorirentoutus


Lapsilla päällä Ticet to heaven Plain Rain-asut.

Muuttotouhut senkun jatkuu ja pahvilaatikkovuoret nousevat kattoon. Kaikki ompelutarvikkeet on totaalisesti pakattu ja vieroitusoireet jo selvästi näkyvissä. No onneksi sitä pääsee käymään kirppareilla ja muutenkin ostoksilla. Välillä mukana on lapset ja välillä sitä pääsee ihan luksusmeiningillä yksin. Pääsisi toki enemmänkin, mutta nyt tämä muutto karsii oman ajan pois. 

Sen on taas huomannut, että kirppareilta löytyy tytöille vaikka mitä ihanuuksia ja pojalle taas kaikki ihan kiven alla. Käytiinkiin kirpparin lisäksi kauppakeskuksessa perus Lindexit yms läpi ja kivoja edullisia kesävaatteita löytyikin mukavasti. Myös päiväunien aikaan olen sortunut hieman tavallista enemmän nettishoppailemaan, kun sitä ompelukonetta ei ole ja kaikenlaista pakettia on eteiseen ilmestynyt. Kröhöm. Fiksua puuhaa muuton keskellä. Mutta minkäs sitä luonnolleen tekee =)

Tässä otos kirppariostoksista:



Aivan ihana retro Mansikka-paita. Kunto hyvä ja kokokin on noin 86. Lappu on leikattu irti, eli jos joku osaa kertoa valmistajaa yms. niin olis kiva. 2,50




Suloiset T-paidat 1,-/kpl



Tätä mekkoa himoitsin viimevuonna aina Citymarketissa käydessäni, mutta kova hinta aina ärsytti. Nyt sain sitten ihan oikeaa kokoa ja hinta 3,-



Vallattoman hauska Myyrä-paita 1.-



HelloKitty-neule 3,-



Lelut yhteensä 1,-



Uimakelejä odotellessa... kellukkeet 1,-



Ihanat uudenveroiset Paddington kirjat 0,50/kpl

8 kommenttia:

  1. Mansikka-paita on kyllä ihan HUIPPU!!! <3

    VastaaPoista
  2. Oijoi,mikä mansikka-paita, huisin hieno=)

    VastaaPoista
  3. Mahtava mansikkapaita ja muutenkin kivoja kirppisostoksia :) Itsekin käyn usein kirppareilla ja ostan sieltä lapsille lähes kaiken, vaatteet, lelut, kirjat, palapelit ym. Minusta on aina paljon kivempaa lähteä penkomaan kirppiksiä kuin mennä katsomaan kaupan rajoittunutta valikoimaa ;)

    VastaaPoista
  4. Peesaan edellisiä, ihana mansikkapaita!

    Mukavia ja edullisia löytöjä muutkin ostokset!

    VastaaPoista
  5. Hyviä löytöjä ja aivan ihana tuo mansikkapaita! :)

    VastaaPoista
  6. Ihania löytöjä kyllä ole tehnyt! Mitkä ovat sun suosikki kirpputoreja?

    VastaaPoista
  7. Sanna: Kirpputoreilla käyn milloin missäkin. Niin keskustassa, kuin Kangasalla kuin Pirkkalassakin. Pojan kanssa ollaan aikamoisia kirpputori koluajia =)

    VastaaPoista
  8. Hei. ONNEA!! Olet voittanut blogini arvonnassa perhosmerkin. Laitan sinulle vielä sähköpostia.

    VastaaPoista