tiistai 5. elokuuta 2014

Koulupaitoja

Ompelukoneet ovat saaneet olla todella rauhassa jo useamman viikon. Kankaita sen sijaan on ihmeellisen tasaisesti ilmestynyt nurkkiin. Tätä ei ole edesauttaneet Ruotsin ja Pariisin vierailut ja syksyksi riittää todellakin ommeltavaan. No kohta alkaa taas arki ja varmasti ne koneetkin kaivetaan esiin.

Iso pino jo alkukesän sadepäivinä ommeltuja paitoja odotti pölyisenä pinona ompelukaapin päällä loppuhuolitteluja. Meillä alkaa koulutaival poikasella ylihuomenna ja kaappiin tarvittiin kipeästi isompaa kokoa. Kelien helliessä ei ehkä pitkähihaista heti tarvita, mutta onhan nämä oltava valmiina. Päätin siis hoitaa homman loppuun ja viimeistellä paitojen helmat.

Näillä pärjätään mainiosti alku ja jatketaan sitten uusilla kankailla myöhemmin. Jännityksellä odotetaan koulun ja uusien toverien vaikutusta vaatetukseen ja syvästi toivon, että pojalla on rohkeutta ja tovereilla silmää näille äidin ompeluksille.

Iloista loppukesää ja turvallista koulun alkua kaikille pienille ja tietysti jo isommillekkin koululaisille. Muistakaahan ajella varovasti! 




4 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.