tiistai 5. marraskuuta 2013

Neutraali harmaa

Väri iloittelun keskellä nautin myös rauhallisimmista vaatteista. Kaappiin on nyt hankittu muutama kaunis harmaa kangas ja tässä niistä ensimmäinen ompelus.

Inspiraation mekkoon sain ihaillessani syksyllä uusia vaatemallistoja. Aina kivan vaatteen tai kuvan osuessa silmään, tallennan sen itselleni inspiraatiokansioon ja kun pää lyö tyhjää, saan sieltä ideoita. Valitettavasti mekon alkuperäismallin merkistä ei ole hajua, kun nuo kuvat tallentuu aina yleensä vaan jollain numerosarjalla ja sitten vielä onnistuin sen hävittämään kokonaan.


Kaavan pohjalla ihan perus paitakaava, jonka katkaisin yläosasta ja hihoista. Helman leikkasin vapaalla kädellä pussimaiseksi. Helmassa on ihan suora kaitale hieman lyhyempänä, niin helman malli korostuu. Alkuperäismallissa oli edessä aivan upea peurapainatus, mutta mitään ihmeellistä en halunnut applikoida mekkoon, vaan sievänä yksityiskohtana olkoon strassikruunu.


Ja koska sisällä saa niin surkeita kuvia, niin hieno sovituskuva ulkona rouheasti kumpparit jalassa =)



12 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Meillä tyttö 5v on siirtynyt uusretroista hempeisiin, joten tälläisiä meilläkin nykyään tarvitaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Meillä onneksi vielä nuo retroisetkin innostaa, mutta välillä on mukavaa laittaa jotain rauhallisempaa päälle.

      Poista
  2. Hyvän näköinen mekko! Toimisikohan tuollainen tunikana aikuisella, vai näyttäisiköhän äippä vaatteelta?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan toimii aikuisella, itselle ei ainakaan heti tule mieleen äippävaate =)

      Poista
  3. Onpa toimivan näköinen mekko! Meidänkin neidille taitaisi kelvata.
    Tuollainen ideakansio on kätevä. Tulee itsekin talleteltua kaikenlaista kivaa ja sitä on mukava sitten selata inspiraation iskiessä tai sitä herätellessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä toimiva malli ja ideakansio on todellakin kätevä =)

      Poista
  4. Silmä lepää retrojen keskellä :) Kaunis!

    VastaaPoista
  5. Ihana mekko ja pussihelma miellyttää silmää. Minäkin haaveilen nyt hieman rauhallisemmasta väriskaalasta, vaikka kangashylly pursuaa värikkäänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on pakko kokeilla jotain muuta. Ettei ala kyllästyttämään =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.