tiistai 26. marraskuuta 2013

Joulukalenteri


Lapset ovat puhuneet joulukalenterista jo pari kuukautta. Lokakuun alussa taisivat kalenterit kauppojen hyllyyn ilmestyä ja siitähän se hinkuaminen alkoi. Lapsilla on ollut perinteisiä kuvakalentereja ja viime jouluna oli ensimmäistä kertaa Lego-kalenterit. Ihan mukavat ja lapsille mieleiset. Mutta kamalan hintaiset ja aika rumat.

Päätin siis ommella meille kalenterin, joka olisi myös silmälle mieluisa koriste. Kankaita löytyi hyvin varastoista ja Eurokankaan paloista pellavainen pohjakangas ja muutama suikale kuviokangasta. Malliin etsin inspiraatiota netistä ja oikeastaan kalenteri muokkaantui ommellessa.

Kalenteri täyttyy pieneillä yllätyksillä. Hieman namia, piparimuotteja ja löytyy sieltä lelujakin. Lähikirpparin mahtavia löytöjä. Legoja, Playmobilea ja Dubloja isot kasat muutamalla eurolla. Luulisimpa, että lapset innostuvat, kun huomaavat, että äidin kalenteri on erikoisyllätyksiä täynnä ;)



6 kommenttia:

  1. Kivasti toteutettu! Ajattelin ommella 24 pussukkaa, jotka ripustetaan pyykkipojilla narulle, mutta tuo näyttää nopeammalta tavalta toteuttaa kalenteri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Tämä tyyli oli kyllä kiva ja nopsa ommella. Erilliset pussukat vievät kyllä aikaa.

      Poista
  2. Onpa kiva!
    Meillä on just ne Legon kalenterit, kaikilla kolmella. Tosiaan ihan tyhmän rumat ja epäkäytännölliset :P Ne on taas koko joulukuun milloin minkin pöydän päällä tiellä, huoh. Mutta sisältö on ihan jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Hieman tosiaan meni hermo viime jouluna niihin kalentereihin. Mutta kyllä lapset niistä iloitsi. Mutta tällä tavoin saa äitikin hieman silmänruokaa =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.